
Olemme metsistä välittävä yhteisö,
joka tarjoaa jäsenilleen ajantasaista tietoa metsäsektorista ja metsänomistuksesta. Tavoitteena on, että päätöksiensä tueksi metsäomistaja osaa esittää omista lähtökohdistaan kysymyksiä metsänkäytöstään, metsän- ja luonnonhoidostaan, metsänsuojelusta sekä metsäkiinteistöään koskevista asioista.
Tiedotamme tavoitteistamme jäsenkirjeillä, pidämme esitelmiä jäsenilloissa ja teemme mielenkiintoisia metsällisiä retkiä. Teemme alotteita ja esityksiä yksityismetsätaloutta koskevissa kysymyksissä ja yhteistyötä eri tahojen kanssa.
Olemme järjestäneet jo noin 400 erilaista tapahtumaa vuodesta 1991 lähtien. Erilaiset kokemukset ja perustellut mielipiteet ovat yhteisömme rikkaus. Ystävällisesti autamme toinen toisiamme mahdollisissa metsänhoidon pulmatilanteissa.
Ajankohtaista 2025
Vuosikokouspäätökset 13.5.2025
Yhdistyksen/hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Erika Hintikka.
Hallituksessa jatkavat Ilkka Laakso, Erkki Kirjavainen, Tuomo Manninen ja varajäsenenä Reijo Paananen, joka toimii myös yhdistyksen taloudenhoitajana. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin Ilkka Ilmavirta.
Kuluvan vuoden viimeinen jäsenilta
JOULUKUUSSA 2025
Hirvituhoista kertomassa
Metsäkeskuksen asiantuntija Wallin
KESKIVIIKKONA 10.12. klo 17-19 MATARASSA 2.KRS
Ilmoittautuminen tekstiviestillä (tai soittamalla illalla) normaaliin tapaan nimi/nimet kahvitarjoilun vuoksi (ilm tarvittaessa ruoka-aineallergia myös)
viimeistään ma 8.11.
puh. 0400 546 456 / Erika
Tervetuloa !
Tammikuussa 2026
JÄSENILLASSA METSÄVEROASIAA
AJANKOHTA TARKENTUU
Leppoisaa Joulunaikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle !
Ladattavat esitelmät:
- Ke 15.2 Yhteismetsä
- Ke 15.1 Puusta energiaa
Metsäkeskuksen ja Tapion web-seminaareja:
- Hyödyllistä tietoa sukupolvenvaihtoon: Metsänomistuksen uudet verkkopalvelut 3.5. 23.
- Webinaaritallenteita: Mistä muodostuu laadukas harvennus?; Muuttuvan ilmaston vaikutukset metsätieverkostoon; Kirjanpainajatuhojen riskit kasvavat kuusikoissa - Mitä ovat metsänomistajan vaihtoehdot?